Optioiden enimmäismäärä
STOCKMANN Oyj Abp (jäljempänä myös "Yhtiö" tai "Stockmann") antaa kanta-asiakkailleen vastikkeetta yhteensä enintään 2.500.000 optiota.
Jokainen optio oikeuttaa merkitsemään yhden (1) STOCKMANN Oyj Abp:n kahden (2) euron nimellisarvoisen B-osakkeen jäljempänä selostettujen osakkeiden merkintäehtojen mukaisesti.
Optioiden suuntaaminen
Optio-oikeudet annetaan osakkeenomistajien merkintäetuoikeudesta poiketen osalle Stockmannin kanta-asiakkaista näiden ehtojen mukaisesti. Osakkeenomistajien merkintäetuoikeudesta ehdotetaan poikettavaksi, koska optio-oikeuksien antamisella on tarkoitus tarjota Yhtiössä paljon asioiville kanta-asiakkaille merkittävä etu, joka voi palkita kanta-asiakkaita ostouskollisuudesta ja samalla parantaa Stockmannin kilpailuasemaa.
Optioiden antaminen
Optioita annetaan niille optioihin halukkaille yksityishenkilöille, jotka ovat Stockmannin kanta-asiakkaita ja joiden rekisteröidyt ostot Stockmann-konserniin kuuluvista yhtiöistä yhdessä samaan tiliin kohdistuvien rinnakkaiskorttien ostojen kanssa ovat 1.1.2008-31.12.2009 välisenä aikana yhteensä vähintään 6.000 (kuusituhatta) euroa. Kanta-asiakas saa vähintään 6.000 (kuusituhatta) euron suuruisilla ostoilla vastikkeetta 20 (kaksikymmentä) optiota. Lisäksi jokaista täyttä 500 (viisisataa) euroa kohti, jolla edellä mainituin tavoin lasketut ostot ylittävät 6.000 euroa, kanta-asiakas saa kaksi (2) optiota lisää.
Yhtiö lähettää viimeistään helmikuussa 2010 jokaiselle optioihin oikeutetulle kanta-asiakkaalle kirjeen, jossa ilmoitetaan hänelle annettavien optioiden kokonaismäärä. Kirjeessä ilmoitetaan lisäksi kanta-asiakaskortin haltijan sekä samaan tiliin 31.12.2009 kohdistuneiden rinnakkaiskorttien haltijoiden ostojen määrä, jonka perusteella määräytyy annettavien optioiden lukumäärä. Optio-oikeudet annetaan, kun kanta-asiakkaalta on saatu kirjallinen hyväksyntä Yhtiön tekemään tarjoukseen annettavien optioiden lukumäärästä.
Mikäli ostojen perusteella annettavien optioiden
kokonaismäärä ylittäisi 2.500.000 (kaksimiljoonaaviisisataatuhatta)
kappaletta, Yhtiön hallituksella on oikeus leikata
kanta-asiakkaalle annettavien optioiden määrää siten, että optioita
annetaan enintään 2.500.000
(kaksimiljoonaaviisisataatuhatta) kappaletta. Tässä tapauksessa
kanta-asiakkaalle annettavien optioiden määrää leikataan suhteessa
annettavien optioiden määrään vaikuttaviin ostoihin yhtä paljon
kuitenkin niin, että jokainen optioihin oikeutettu saa aina
vähintään 20 (kaksikymmentä) optiota. Jos tätä vähimmäismäärää ei
voida antaa kullekin optioihin oikeutetulle kanta-asiakkaalle, on
Yhtiön hallituksella oikeus muuttaa näiden optioiden merkitsemisen
ehtoja ja päättää optioiden jakamiseen tällaisessa tilanteessa
liittyvistä muista ehdoista.
Siltä osin kuin kaikkia optioita ei ole edellä olevan mukaisesti annettu, raukeavat ne 31.12.2010, ellei Yhtiön hallitus päätä tämän ajan jatkamisesta.
Optioiden luovuttaminen
Optiot ovat henkilökohtaisia ja voivat siirtyä vain avio-oikeuden, perinnön tai testamentin kautta. Oikeutta optioihin ei voi siirtää ennen kuin optiot on annettu kanta-asiakkaalle. Kanta-asiakas voi kuitenkin siirtää oikeutensa optioihin kokonaan tai osittain samaan tiliin 31.12.2009 kohdistuneiden rinnakkaiskorttien haltijoille. Oikeus optioihin voidaan siirtää vain siten, että kullekin siirronsaajalle tulee vähintään 20 (kaksikymmentä) optiota, paitsi milloin optioita on kanta-asiakkaalle annettu tätä pienempi määrä.
Optiorekisteri
Yhtiö perustaa kanta-asiakastiedostosta optioita annettaessa rekisterin (jäljempänä "optiorekisteri"), joka sisältää optioihin oikeutetun henkilön nimen, henkilötunnuksen, osoitteen ja optioiden määrän. Oikeus merkitä osakkeita määräytyy optiorekisterin perusteella. Optioihin oikeutetulla henkilöllä on pyynnöstä oikeus saada Yhtiöltä todistus, josta käyvät ilmi oikeus osallistua uusmerkintään ja uusmerkinnän ehdot.
Osakkeiden merkintäehdot
Osakkeiden merkintä optioiden nojalla
Optioiden nojalla voidaan merkitä yhteensä enintään 2.500.000 uutta STOCKMANN Oyj Abp:n kahden (2) euron nimellisarvoista B-osaketta. Yhtiön osakepääoma voi merkintöjen seurauksena nousta enintään 5.000.000 (viisimiljoonaa) eurolla ja B-osakkeiden määrä enintään 2.500.000 (kaksimiljoonaaviisisataatuhatta) kappaleella.
Osakkeiden merkintäoikeus sekä merkinnän vähimmäis- ja enimmäismäärä
Osakkeiden merkintäoikeus on kanta-asiakkaalla tai rinnakkaiskortin haltijalla, jolle optioita on annettu edellä selostetulla tavalla tai jolle oikeus optioihin on siirtynyt avio-oikeuden, perinnön tai testamentin kautta. Yhtiö lähettää tarkemmat ohjeet osakemerkinnän tekemisestä merkintöihin oikeutetuille ennen merkintäajan alkua siihen osoitteeseen, joka tällöin on merkitty optiorekisteriin.
Jokainen optio oikeuttaa merkitsemään yhden (1) STOCKMANN Oyj Abp:n kahden (2) euron nimellisarvoisen B-osakkeen. Osakemerkinnän vähimmäismäärä on 20 (kaksikymmentä) B-osaketta, tai sitä pienempään annettujen optioiden määrään perustuva osakkeiden määrä ja enimmäismäärä merkitsijän optiorekisteriin merkittyjen optioiden kokonaismäärä. Osakkeen merkintähinnasta nimellisarvon ylittävä määrä merkitään sijoitetun vapaan oman pääoman rahastoon.
Osakkeiden merkintäaika
Kanta-asiakkaalla on oikeus merkitä osakkeet merkintäaikana vaihtoehtoisesti joko 2.5.2011 - 31.5.2011 tai 2.5.2012 - 31.5.2012. Merkintään oikeutetun tulee merkitä kaikki osakkeensa yhdellä kertaa.
Osakkeiden merkintähinta ja osakkeiden merkintä
Osakkeen merkintähinta on STOCKMANN Oyj Abp:n B-osakkeen vaihdolla painotettu keskikurssi Helsingin pörssissä ajanjaksolla 1.2. - 28.2.2009. Osakkeen merkintähintaa alennetaan merkintähinnan määräytymisjakson alkamisen jälkeen ja ennen osakemerkintää päätettävien osinkojen määrällä kunkin osingonjaon täsmäytyspäivänä.
Yhtiön hallitus ilmoittaa ennen merkintäajan alkua merkintähinnan, merkintäpaikan ja menettelyn, jolla osakkeita voi merkitä. Ellei muuta menettelyä ole ilmoitettu, optio-oikeuksien perusteella tehtävä osakkeiden merkintä tapahtuu STOCKMANN Oyj Abp:n pääkonttorissa.
Osakkeet on maksettava merkittäessä.
Merkintöjen hyväksyminen
Yhtiön hallitus hyväksyy kaikki optiorekisterin ja merkintäehtojen mukaiset merkinnät.
Osakkeiden kirjaaminen arvo-osuustilille ja kaupankäynnin alkaminen
Yhtiön tavoitteena on, että osakkeet kirjataan merkitsijän ilmoittamalle arvo-osuustilille 30.6.2011 ja 30.6.2012 mennessä.
Osakkeet tulevat kaupankäynnin kohteeksi, kun osakepääoman korotus on merkitty kaupparekisteriin.
Osakasoikeudet
Osakkeiden oikeus osinkoon ja muut osakkeenomistajan oikeudet alkavat, kun osakepääoman korotus on merkitty kaupparekisteriin.
Osakeannit sekä optio- ja muut erityiset oikeudet osakkeisiin ennen osakemerkintää
Mikäli yhtiö ennen osakemerkintää päättää osakeannista taikka uusien optio-oikeuksien tai muiden osakkeisiin oikeuttavien erityisten oikeuksien antamisesta, on optio-oikeuden haltijalla sama tai yhdenvertainen oikeus osakkeenomistajan kanssa. Yhdenvertaisuus toteutetaan hallituksen päättämällä tavalla siten, että merkittävissä olevien osakkeiden määriä, merkintähintoja tai molempia muutetaan.
Optioiden haltijoiden oikeudet eräissä erityistapauksissa
Mikäli STOCKMANN Oyj Abp ennen osakemerkintää alentaa osakepääomaansa, muutetaan optio-oikeuden ehtojen mukaista merkintäoikeutta vastaavasti osakepääoman alentamispäätöksessä tarkemmin sanotulla tavalla.
Mikäli STOCKMANN Oyj Abp ennen osakemerkintää asetetaan selvitystilaan, varataan optio-oikeuksien omistajille tilaisuus käyttää merkintäoikeuttaan hallituksen asettamana määräaikana ennen selvitystilan alkamista. Tämän jälkeen merkintäoikeutta ei enää ole. Mikäli STOCKMANN Oyj Abp ennen osakemerkintää poistetaan rekisteristä, on optio-oikeuden omistajalla sama tai yhdenvertainen oikeus osakkeenomistajan kanssa.
Mikäli STOCKMANN Oyj Abp päättää sulautua sulautuvana yhtiönä toiseen yhtiöön tai kombinaatiofuusiossa muodostuvaan yhtiöön tai jakautua, annetaan optio-oikeuksien omistajille oikeus merkitä osakkeet hallituksen asettamana määräaikana ennen sulautumista tai jakautumista. Tämän jälkeen merkintäoikeutta ei enää ole.
STOCKMANN Oyj Abp:n omien osakkeiden hankkiminen tai lunastaminen tai optio-oikeuksien tai muiden osakkeisiin oikeuttavien erityisten oikeuksien hankkiminen ei vaikuta optio-oikeuden omistajan asemaan. Mikäli STOCKMANN Oyj Abp kuitenkin päättää hankkia tai lunastaa omia osakkeitaan kaikilta osakkeenomistajilta, on optio-oikeuksien omistajille tehtävä yhdenvertainen tarjous.
Mikäli jollekin osakkeenomistajista syntyy ennen osakkeiden merkintäajan päättymistä osakeyhtiölain 18 luvun 1 §:n tarkoittama lunastusoikeus ja -velvollisuus kaikkiin STOCKMANN Oyj Abp:n osakkeisiin sen perusteella, että osakkeenomistajalla on yli 90 % yhtiön osakkeista ja osakkeiden tuottamista äänistä, tai mikäli syntyy STOCKMANN Oyj Abp:n yhtiöjärjestyksen mukainen lunastusvelvollisuus, varataan optio-oikeuden omistajalle tilaisuus käyttää osakemerkintäoikeuttaan hallituksen asettamana määräaikana. Tämän jälkeen merkintäoikeutta ei enää ole.
Osakkeen nimellisarvon muuttuessa siten, että osakepääoma säilyy ennallaan, muutetaan optio-oikeuksien osakemerkintäehtoja niin, että merkittävien osakkeiden yhteenlaskettu nimellisarvo ja yhteenlaskettu merkintähinta säilyvät ennallaan.
Muut seikat
STOCKMANN Oyj Abp:n hallitus päättää muista optio-oikeuksien antamiseen ja osakkeiden merkintään liittyvistä seikoista ja antaa tarkemmat ohjeet merkintöjen toteutustavasta. Optio-oikeuksia koskevat asiakirjat ovat nähtävissä Yhtiön pääkonttorissa Helsingissä.
Stockmann Oyj Abp
PL 220
00101 Helsinki
Puhelin: (09) 1211
Konserniviestintä
Stockmann Oyj Abp
PL 70
00621 Helsinki
Puhelin: (09) 121 51