Pyöreitä muotoja, herkullisia värisävyjä ja kauniita, kestäviä luonnonmateriaaleja – vuonna 1954 perustetun Aarikan selkeä, raikas ja hyväntuulista kodikkuutta huokuvaa muotoilu on ilahduttanut suomalaisia läpi vuosikymmenten. Suomalaista luontoa, ekologisuutta ja käsityöläisyyttä vaaliva design valloittaa hyvää vauhtia myös muuta maailmaa.
Aarikan valikoimaan kuuluu värikkäitä koruja, veikeitä koriste-esineitä ja kauniita sisustustuotteita, kuten valaisimia. Aarikan korumallistosta löytyy muun muassa ranne-, kaula- ja korvakoruja, jotka sopivat käytettäväksi sekä yksinään, että erilaisia värejä ja muotoja leikkisästi toisiinsa yhdistellen.
Aarikka sai alkunsa puunapeista
Kaikki alkoi napeista. Aarikan perustaja Kaija Aarikka oli suunnitellut itselleen hienon puvun, johon ei onnistunut kuitenkaan löytämään mieleisiään nappeja. Tarpeen sanelemana nuori tekstiilitaiteen opiskelija päätti toteuttaa napit itse. Kuinka ollakaan, tulos oli niin vaikuttava, että taiteilija intoutui jatkamaan työtä omalla tuotemerkillään.
Nappeja seurasivat puukorut. Puukoruja seurasivat hopeakorut. Pian Aarikan valikoima laajeni kynttilänjalkoihin, leluihin, lahjatavaroihin, kattaustarvikkeisiin ja erilaisiin sisustusesineisiin.
Nykyisin tunnemme monipuolisen ja jatkuvasti uudistuvan Aarikan, jonka muotokieli on samaan aikaan ajaton ja raikkaan moderni. Puu ja muut luonnonmateriaalit ovat Aarikan tuotteissa vahvasti mukana, ja suuri osa koruista valmistetaan käsityönä Suomessa.
Vuosikymmenten aikana vaihtuviin trendeihin on vastattu Aarikan ideologian mukaisesti ekologisin, yksilöllisin ratkaisuin. Myös useat klassikkotuotteet, kuten 60-luvulla suunniteltu Suomi-helmikaulakoru, Keisarinna-kynttilänjalka tai upea Pässi-veistos ovat löytäneet tiensä suomalaisten sydämiin aina uudelleen.
Aarikan tuotteet ovat omaperäisiä, värikkäitä ja leikkisiäkin, mutta silti skandinaavisen selkeälinjaisia ja luonnonmukaisia. Pyöreä muoto inspiroi Kaija Aarikkaa alusta alkaen, ja se toistuu edelleen monissa Aarikan tuotteissa muiden geometristen muotojen rinnalla.
Aarikan tuotteita ovat suunnitelleet vuosien varrella Kaija Aarikan lisäksi hänen tyttärensä Pauliina Aarikka sekä monet Suomen eturivin muotoilija, kuten Paola Suhonen, Anna Ruohonen, Teemu Muurimäki ja Jukka Rintala. Myös laulaja-lauluntekijä Jenni Vartiainen on suunnitellut Aarikalle oman hopeakorumalliston.