Perustoimitus 0 € yli 80 euron ostoksista!
  • NUPPU on aivan uudenlainen keinuhevonen. Sen leikittelevä ja pehmeän abstrakti muotokieli mahdollistaa tuotteen käyttämisen myös toisin päin, jolloin sitä voi käyttää muihinkin tarkoituksiin. Kun NUPPU käännetään ympäri, se muuntautuu keinuhevosesta pienten lasten pöydäksi ja penkiksi, tai suloiseksi yöpöydäksi.

    Keinuhevosena NUPPU kasvattaa erityisesti lasten itseluottamusta ja rohkeutta, sekä kehittää kehon hallintaa keinumisliikkeen tuottamisen ja nopeuden säätelyn kautta. Ajan ja toistojen myötä lapsi oppii hallitsemaan edestakaisen keinumisliikkeen kehollaan, ja pystyy omia rajojaan kokeilemalla tutkimaan, kuinka kovat vauhdit uskaltautuu ottamaan. Kun on aika siirtyä rauhallisempien leikkien pariin, keinuhevosen saa käännettyä helposti ympäri pieneksi työpisteeksi, joka on oivallinen erilaisten tarkkaavaisuutta vaativien aktiviteettien tekemiseen, kuten muovailuvahan muovailuun, palapelien kokoamiseen tai kirjojen tutkimiseen. Tilankäytön ja tuotteen pitkäikäisyyden maksimoimiseksi tuotteen toinen puoli on suunniteltu siten, että se toimii työpisteen lisäksi myös käytännöllisenä lasten yöpöytänä.

    NUPPU keinuhevonen on valmistettu kestävästi tuotetusta korkealaatuisesta koivuvanerista EU:n alueella. Sitä on saatavilla koivun värisenä sekä valkoiseksi maalattuna.

    Lue koko tuotekuvaus Näytä vähemmän
    Tuotenumero
    1444036
    Materiaali
    Koivu ja haapa
    Ikäsuositus
    1-3 vuotiaat
    Takuu
    24 kk
    Väri
    KOIVU
    Koko
    75 x 50.8 x 40cm
    Avainsanat
    iso keinuhevonen, keinuhevonen, keinuhevonen puinen, keinuhevonen puu, keinuhevoset, klassinen keinuhevonen, lasten keinuhevonen, lasten keinuhevoset, lasten puinen keinuhevonen, puinen keinuhevonen, puu keinuhevonen, valkoinen keinuhevonen
Toimitus postiin tai noutopisteeseen
1–5 arkipäivää
0,00 € – 4,90 €
Kotiinkuljetus
1–5 arkipäivää
Näet lopullisen toimituskulun tilauksesi Toimitustapa-kohdassa.
Meille on hyvin tärkeää, että olet tyytyväinen tilaukseesi. Voit palauttaa tilaamasi tuotteen 30 vuorokauden kuluessa tuotteen vastaanottamisesta. Palauttaminen on maksutonta eikä sinun tarvitse ilmoittaa palautuksesta etukäteen.
Lue tarkemmat palautusohjeet

NÄIN KERÄÄMME TUOTEARVOSTELUJA

Positiivinen, negatiivinen tai neutraali: kaikki arvostelut ovat tervetulleita. Ennen julkaisua tarkistamme, että arvostelu täyttää tarkistusehtomme ja että se on aito. Tarkista ehdot täältä.

Katso kaikki arvostelut Piilota arvostelut

Kiinnostaisivatko myös nämä?

Online Exclusive
399,00 €
Online Exclusive
169,00 €
Online Exclusive
alk. 74,90 €
Online Exclusive
Oliver's Life & Style Koiran neule, palmikko, harmaa
89,00 €
MyStockmann-hinta 150,00 € Norm. 189,00 €

Lisää tuotemerkiltä FitWood

Online Exclusive
Online Exclusive
89,00 €
Online Exclusive
499,00 €
Online Exclusive
549,00 €
Online Exclusive
949,00 €
Uutta
Online Exclusive
449,00 €
Online Exclusive
169,00 €
Online Exclusive
35,00 €
Koti
Sisustusideat lastenhuoneeseen
Lastenhuoneen sisustus onnistuu, kun kokonaisuudessa kohtaavat käytännöllisyys ja leikki. Toimivan ja pitkäikäisen sisustuksen salaisuuksia ovat muun muassa näppärät säilytysratkaisut ja muunneltavat kalusteet. Katso sisustusvinkkimme viihtyisään leikin valtakuntaan!
Näytä lisää
Lue vinkit
Inspiroidu
Näytä vähemmän
Lue vinkit

Kodin palvelut

Sisusta kotisi kauniiksi ja suunnittele tilat toimiviksi asiantuntijan avulla.

  • Räätälöity sisustussuunnitelma
  • Tuote-ehdotukset kattavasta valikoimastamme
  • Maksuton sisustushankintojen yhteydessä
Tutustu ja varaa aika