Perustoimitus 0 € yli 80 euron ostoksista!
  • Tanskalais-italialainen arkkitehtiduo GamFratesi suunnitteli Yuh-sarjan Louis Poulsenille alunperin vuonna 2017 mustana ja valkoisena, mutta sarja on nyt saanut upean lisän messinkiä ja italialaista marmoria yhdistävistä valaisimista. Lampun tärkeimpiä ominaisuuksia on henkilökohtaisuus: lamppua voi kääntää, laskea ja nostaa juuri oikeanlaisen valaistuksen aikaansaamiseksi. Lampun minimalistinen ilme sopii moniin eri sisustustyyleihin.

    Yuh-seinävalaisin antaa ensisijaisesti suoraa häikäisemätöntä alaspäin suunnattua valoa, mutta varjostimen yläosan aukon ansiosta valaisin tuottaa myös pehmeää, ylöspäin suuntautuvaa valoa. Säädettävän varjostimen ja portaattoman himmennyksen ansiosta valon saa aina suunnattua ihanteellisesti esimerkiksi lukemiseen tai leppoisaan oleskeluun. Halutessaan valotason voi määrittää pysymään samana joka kerta, kun lamppuun kytketään virta. Valaisimessa on lisäksi kiinteä LED-tekniikka ja ajastintoiminto, joka sammuttaa valon automaattisesti. Ajastintoiminon asetukseksi voidaan valita pois päältä / 4 tuntia / 8 tuntia. Katkaisija ja himmennin ovat seinärasiassa.

    Lue koko tuotekuvaus Näytä vähemmän
    Tuotenumero
    145927484
    Erityistä
    IP20, himmennys asteikolla 15–100 %
    Materiaali
    Alumiinia ja messinkiä
    Leveys
    22.2 cm
    Korkeus
    62.6 cm
    Syvyys
    29.5 cm
    Paino
    2.5 kg
    Johdon pituus
    2.5 m
    Suunnittelija
    GamFratesi
    Tuotesarja
    Yuh
    Energialuokka
    A++
    Väri
    BLACK/BRASS
    Koko
    22,2 x 62,6 x 29,5 cm
    Valmistajan tuotenumero
    5743145531
Nouto tavaratalosta
Toimitusaika 4-6 viikkoa
0,00 €
Toimitus automaattiin tai noutopisteeseen
Toimitusaika 4-6 viikkoa
0,00 € – 4,90 €
Kotiinkuljetus
Toimitusaika 4-6 viikkoa
7,90 €–50,00 € kuljetusyhtiöstä ja tuotteen koosta riippuen
Meille on hyvin tärkeää, että olet tyytyväinen tilaukseesi. Voit palauttaa tilaamasi tuotteen 30 vuorokauden kuluessa tuotteen vastaanottamisesta. Palauttaminen on maksutonta eikä sinun tarvitse ilmoittaa palautuksesta etukäteen.
Lue tarkemmat palautusohjeet

NÄIN KERÄÄMME TUOTEARVOSTELUJA

Positiivinen, negatiivinen tai neutraali: kaikki arvostelut ovat tervetulleita. Ennen julkaisua tarkistamme, että arvostelu täyttää tarkistusehtomme ja että se on aito. Tarkista ehdot täältä.

Katso kaikki arvostelut Piilota arvostelut
Koti
Skandinaavisen sisustuksen kulmakivet
Skandinaavinen sisustus on nyt kutsuva ja kodikas. Pehmeät muodot, lempeät luonnonsävyt ja -materiaalit sekä harkiten valitut designaarteet herättävät selkeälinjaisen ja ajattoman sisustuksen eloon. Poimi ajankohtaiset ideat ja aarteet omaan kotiisi.
Näytä lisää
Katso sisustusvinkit
Inspiroidu
Näytä vähemmän
Katso sisustusvinkit

Kodin palvelut

Sisusta kotisi kauniiksi ja suunnittele tilat toimiviksi asiantuntijan avulla.

  • Räätälöity sisustussuunnitelma
  • Tuote-ehdotukset kattavasta valikoimastamme
  • Maksuton sisustushankintojen yhteydessä
Tutustu ja varaa aika