Perustoimitus 0 € yli 80 euron ostoksista!
  • ULPU MINI voimistelurenkaat ovat lasten kokoinen versio ULPU voimistelurenkaistamme. Renkaiden sisähalkaisija on pienempi, jotta sinun ei tarvitse olla huolissasi pienten päiden jumiutumisesta renkaisiin! Muutoin pienemmät voimistelurenkaat ovat ihan yhtä kestävät kuin tavallisen kokoiset renkaatkin, joten ne ovat turvalliset koko perheen käyttöön.

    Voimistelurenkaat mahdollistavat hauskan ja dynaamisen tavan liikkua, ja siksi ne ovatkin lasten suosikkeja. Voimistelurenkailla leikkiminen vahvistaa lasten voimaa, tasapainoa ja koordinaatiota hauskanpidon lomassa. Voimistelurenkaita voi käyttää keinumiseen, pyörimiseen, roikkumiseen tai esimerkiksi linnunpesäharjoitukseen.

    ULPU MINI voimistelurenkaat on tehty kestävästi tuotetusta koivuvanerista. Puinen pinta mahdollistaa mukavimman ja tukevimman otteen. Voimistelurenkaiden mukana tulee myös kestävät FitWood-hihnat, joilla voimistelurenkaat voi kiinnittää kattoon tai esimerkiksi meidän TAIMI MINI puolapuihimme. Suositeltu asennusleveys voimistelurenkaille on noin 50 senttimetriä.

    ULPU voimistelurenkaiden mitat noudattavat suurimmilta osin voimistelurenkaiden virallisia standardeja. Renkaiden sisähalkaisijaa on säädetty, jotta renkaat ovat turvalliset myös pienille lapsille. Tarkat mitat voi kurkata ”lisätiedot” -kohdasta.

    Voit valita ULPU MINI voimistelurenkaiden viidestä erilaisesta värivaihtoehdosta:
    • koivu
    • valkoinen vahattu
    • valkoinen
    • harmaa
    • musta

    Hihnat on saatavilla kahdessa eri värivaihtoehdossa:
    • valkoinen beigellä FitWood logolla
    • musta valkoisella FitWood logolla

    ULPU MINI voimistelurenkaat on suunniteltu ja valmistettu Suomessa. Ne on suunniteltu tukemaan aktiivista elämäntyyliä muotoilusta ja kestävistä arvoista tinkimättä.

    Varmistathan, että voimistelurenkaat on asennettu kunnolla ja hihnat ovat kunnolla kiinni ennen jokaista käyttöä. Tarkista hihnat säännöllisesti. Pienten lasten tulisi käyttää voimistelurenkaita vain aikuisten valvonnassa.

    Lue koko tuotekuvaus Näytä vähemmän
    Tuotenumero
    1398716
    Materiaali
    koivu
    Takuu
    24 kk
    Väri
    VALKOINEN - MUSTA HIHNA
    Koko
    19,5 x 19,5 x 2,8 cm
    Avainsanat
    voimistelu, voimistelurenkaat, renkaat, gymnastic rings, gymnastic, kotitreeni, roikunta, lasten renkaat, lasten voimistelurenkaat
Toimitus postiin tai noutopisteeseen
1–5 arkipäivää
0,00 € – 4,90 €
Kotiinkuljetus
1–5 arkipäivää
Näet lopullisen toimituskulun tilauksesi Toimitustapa-kohdassa.
Meille on hyvin tärkeää, että olet tyytyväinen tilaukseesi. Voit palauttaa tilaamasi tuotteen 30 vuorokauden kuluessa tuotteen vastaanottamisesta. Palauttaminen on maksutonta eikä sinun tarvitse ilmoittaa palautuksesta etukäteen.
Lue tarkemmat palautusohjeet

NÄIN KERÄÄMME TUOTEARVOSTELUJA

Positiivinen, negatiivinen tai neutraali: kaikki arvostelut ovat tervetulleita. Ennen julkaisua tarkistamme, että arvostelu täyttää tarkistusehtomme ja että se on aito. Tarkista ehdot täältä.

Katso kaikki arvostelut Piilota arvostelut

Suosituimmat kategoriassa Kalusteet

Online Exclusive
Online Exclusive
499,00 €
Ale
Online Exclusive
199,00 € 229,00 €
Online Exclusive
299,00 €
Online Exclusive
Online Exclusive
Online Exclusive
299,00 €
Uutta
Online Exclusive

Lisää tuotemerkiltä FitWood

Online Exclusive
399,00 €
Online Exclusive
169,00 €
Online Exclusive
79,90 €
Online Exclusive
Online Exclusive
169,00 €
Online Exclusive
389,00 €
Online Exclusive
49,90 €
Online Exclusive
99,00 €
Koti
Sisustusideat lastenhuoneeseen
Lastenhuoneen sisustus onnistuu, kun kokonaisuudessa kohtaavat käytännöllisyys ja leikki. Toimivan ja pitkäikäisen sisustuksen salaisuuksia ovat muun muassa näppärät säilytysratkaisut ja muunneltavat kalusteet. Katso sisustusvinkkimme viihtyisään leikin valtakuntaan!
Näytä lisää
Lue vinkit
Inspiroidu
Näytä vähemmän
Lue vinkit

Muodin palvelut

Löydä tyylisi jokaiseen päivään – tavarataloissa tai etänä.

  • Monipuoliset pukeutumispalvelut: Apua arjen ja juhlan vaatevalintoihin – etäpalvelu maksutta MyStockmann-asiakkaille
  • Mittavaatepalvelu: Miesten vaatteet mittojen mukaan
  • Ompelupalvelu: Korjaukset uusiin ja vanhoihin vaatteisiisi
Tutustu ja varaa aika